Aamu alkoi mielestäni koomisesti. Caenissa oli satanut puoli senttiä lunta, minkä takia koko kaupungin raitiovaunuliikenne oli peruutettu, minkä takia taas meidän matkanjärjestäjät oli myöhässä, minkä takia me lähdettiin puoli tuntia myöhässä. Ja kun bussi oli juuri starttaamassa, nainen ajoi pienellä autolla suoraan päin meidän bussin kulmaa. Nauroin ääneen tilanteen koomisuudelle. Lumi on vaarallista ranskalaisille!
Mutta joo. Sitten me päästiin perille.
Tämä oli brittien Gold Beachilta, joka on siis kylässä nimeltään Arromanches-les-Bains. Tuolla ei sinänsä ollut mitään jännittävää kuvattavaa, koska siellä oli vaan pienoismalleja ja videoesityksiä. Mutta mä en tiedä tosta maihinnoususta hirveesti, niin musta se oli ainakin ihan käymisen arvonen paikka.
Kun museo oli kierretty, kävelin tuolla rannalla. Tämä ranta ei ymmärtääkseni ollut mikään taistelutanner, vaan toimi brittien lastausalueena ja jos nyt en ihan väärin ymmärtäny, niin koko homma laitettiin pystyyn tuonne neljän päivän aikana. Britit ne on näppäriä.
Tuo oli joku väliponttoonisysteemi. Suurin osa niistä on tuhoutunut myrskyssä.
Tuokin on joku tärkeä asia. (Se haisi merilevältä.)
Tästä kuvasta voi päätellä miksi.
Sitten mentiin Omaha Beachille, joka siis on se Saving Private Ryanistakin tuttu amerikkalaisten maihinnousualue.
Siellä oli museo, joka me juostiin läpi.
En siis ollut ihan tyhmä, kun katoin sitä "dokumenttielokuvana". No en nyt tosissani.
Ja sitten sinne hautausmaalle.
Mä oon nähny tosta paikasta miljoonia kuvia ja videoita, mutta se oli silti mielettömän vaikuttava. Melkein 9500 hautakiveä täydellisissä riveissä. Aika järkyttävää ajatella, että noista varmaan suurin osa oli suunnilleen samanikäisiä kuin mä nyt. En halunnut jutella tuolla kellekään, vaan kävelin vaan itsekseni.
Ystäväni Lauri halusi, että tuon siellä tuolta hiekkaa tuliaisiksi. Se oli todennäkösesti saanut idean edellä mainitusta elokuvasta. Mutta siinä mä kyykin, Lauri, ja hiekkaa on nyt purkissa!
Joku tyttö, Eliana, minä, Zsombor ja joku puolalainen tyttö. Reunimmaiset tunki kuvaan pyytämättä. Arggh.
Joku oli tehnyt kuolleista meritähdistä sydämen ja Helen kirjotti sinne sisälle meidän koulun alkukirjaimet. Joku koski noihin meritähtiin. Yök.
Semmonen reissu. Kannattaa kyllä käydä, jos on tällä suunnalla joskus. Mullakin on vielä 3/5 rannasta käymättä, että ei tiedä, jos tonne eksyis toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti