torstai 23. helmikuuta 2012

Perussettiä

Eilen oli melkoisen hurja päivä. Tuli ihan omat auppiajat mieleen! :D

Aamulla Vili lähti kouluun ja me hengailtiin Allanin ja Iidan kanssa siihen saakka, että syötiin yhdessä lounasta. Sitten iltapäivällä Vili piti viedä klarinettitunnille Eaux-Vives'en (kauheen kivasti taipuu nuo, jos ääntää ranskalaisittain ja taivuttaa suomalaisittain), joten me mentiin sitten kaikki kahville keskustaan. Iida lähti Vilin kanssa edeltä ja me Allanin kanssa vietiin Vilin jääkiekkokamat autolla Meyriniin.


Meidän piti sitten soitella Iidalle, kun oltiin keskustassa, mutta tajusin sitten tramissa, että eihän mulla ole Iidan numeroa eikä Iidalla mun. Tekstasin Sariannalle ja PYlle, mutta molemmat oli kokouksessa ja Terhin puhelin meni heti vastaajaan. Argh. Iida oli tehnyt saman kuvion ja lopulta saanut mun numeron Riikalta samalla hetkellä, kun se huomasi mut tramipysäkillä. Nykyihminen lamaantuu täysin, jos ei saa toista kiinni puhelimitse. :D


Käytiin sitten kahvilla (ne kuvat on sensuroitu, sen verran sokerihumalaisia otoksia) ja tultiin Allanin kanssa kotiin. Sillä aikaa Vili oli sitten jättänyt klarinettinsa tramiin. Iida sai sen kuitenkin seivattua juoksemalla sen tramin kiinni. :D Ja sitten Vili huomasi, että olin jättänyt sen mailan hienosti eteiseen, mutta kaikki muut jääkiekkokamat olivat Meyrinissä. Iida sitten ajoi eestaas hakemaan sitä mailaa kotoa.


Illalla Allan taisteli PYn kanssa, kun ne harjotteli Allanin faire-verbin taivutusta. Ja Vili sai hepulin, kun sen jääkiekkokassin avaimenperä oli hajonnut (todellisuudessa se pää sitten löytyi sieltä kassin sisältä aivan ehjänä). Oli todella rentouttava päivä, kaikki oli melkoisen poikki jo yhdeksältä illalla.


Silti pelattiin yksi erä suomenkielistä Scrabblea. Voitin varmaan ekan kerran koskaan PYn siinä, koska sain kaksi Scrabblea peräkkäin. Ecujakin on muuten melko hyvä sana, jos siitä saa triplasanapisteet. (T. Nörtti-Laura)


Mitäs tykkäsitte näistä kuvista? Otettiin Allanin kanssa nämä bussia odotellessa Croisee Confignonilla. Allan yritti tehdä mahdollisimman monta hienoa hyppyä. Toi maaninen toinen kuva on ehdottomasti mun lemppari. :D

4 kommenttia:

Ribe kirjoitti...

melkoinen päivä :D eka ja vika kuva on mun suosikkeja :P

Iitu kirjoitti...

Viimeinen kuva on kyllä ehdottomasti paras, Allan on jo hirveen ison pojan näköinen! Oon nyt ihan innoissani, kun pääsen kommentoimaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hei - Allan sai siita faire verbikokeesta 11/12! Eli kannatti vahan tuskailla! Hienoja kuvia!
Sarkku

Laura kirjoitti...

Iitu: Allan on kuule mua pari senttiä lyhyempi. :D Se on jo ihan tajuttoman iso poika! Ja Vili on jo yläasteella! Tunnen oloni niiiin vanhaksi.

Sarkku: Niin kannatti! Ja Allanhan osasi sen hyvin, niillä oli vain hyvin eri käsitys PY:n kanssa, että miten niitä pitää harjoitella. Terkkuja sinne! :)